Kaupallinen yhteistyö: Clarion Hotel Helsinki

Nonni sano monni! Olen nyt asunut hotellissa kaksi viikkoa, ja alan jo vähän tottua siihen (erityisesti valmiiksi tarjoiltuun aamupalaan on ollut tosi ranccaa yrittää totutella). Yllätän itseni päivittäin lähinnä olemalla menemättä vahingossa entiseen kotiini. (Jos jokin päivä menen, vuokralaiseni on meistä se, joka varmaan yllättyy.)

Jo ensimmäisestä päivästä hotelli on tuntunut ihan kodilta. Kun huoneen oven sulkee, ei enää oikein muista, että on hotellissa. Sillä tavalla mieli ehkä toimii, sitä tottuu asioihin. Tai sitten minulla on vaan ihan paska muisti.

Suurin haasteeni asumisessa tuntuu tällä hetkellä olevan se, etten ole vielä osannut päättää, kumpi sängyn puoli on “minun”, joten nukun aivan mielivaltaisesti eri puolilla sänkyä miten milloinkin sattuu ihan kuin jokin metsäläinen (ja joskus vaihdan puolta keskellä yötä aivan villinä). Ehkä jonkun pitää tulla yökylään, jotta minulle selviää, kummalle puolelle oikeasti haluan.

Minulla on kolme huoneen korkuista ikkunaa, joita haluaisin siis kerta kaikkiaan rakastella aamusta iltaan. Aurinko maalaa niistä näkyvät satamamaisemat ja nosturit joka päivä erilaisilla väreillä, ja ne salpaavat henkeni kaikkina vuorokaudenaikoina. Joskus iltaisin istun ikkunalla ja tuijottelen vaan ulos enkä edes someta melkein yhtään.

Siiiiiiisss kattokaa ny.

Rakastan sitä, että talossa on henkilökunta, johon voi tutustua, ja sitten kotona onkin monta ihmistä moikattavaksi. Tulee ihanan tervetullut olo, kun aamupalalle könytessä näkee tuttuja kasvoja respan tiskillä ja keittiössä. (Sitä paitsi kaikki ovat täällä niin kivoja ja hymyileviä että epäilen jatkuvasti, että minulla on jäänyt naamaan jotakin ruokaryynejä tai joku on piirtänyt pippelin otsaani yöllä kun nukun.) Hotellin hississä tulee myös moikkailtua ja juteltua ihmisille ihan toisella tavalla kuin kotikerrostalossa.

Huoneessani on muutamia sellaisia tavaroita, joita tavallisessa hotellihuoneessa ei ole: jääkaappi, mikro, vaaterekki ja pari hyllykalustetta. Lisäksi siellä on nyt minun viherkasvejani (joista yksi on hotellin entiseltä asukkaalta Joonakselta saatu pistokas, ah mitä kotiinpaluun ja ympyrän sulkeutumisen symboliikkaa), minun mattoni ja kassikaupalla omistamaani random sälää: pakkasin mukaani esimerkiksi muovikukilla koristellun hiuspannan enkä tiedä yhtään miksi. Se on koko ajan tiellä.

Noin muuten hotellielämä on kieltämättä luksusta: saan käyttää talon kuntosalia (yhteensä olen käynyt siellä tähän mennessä, hmm, odotas kun lasken, nolla kertaa) sekä saunaa ja uima-allasta (siellä olen vieraillut kolmesti, koska prioriteetit), pääsen joka aamu valmiiseen aamupalapöytään, ja vaatteeni pestään hotellin pesulapalvelun kautta. Minun huonettani ei siivota joka päivä vaan kerran viikossa, ja roskikset tyhjennetään tarvittaessa (minulla on myös erikoisroskis, jossa on monipuolisemmat kierrätyskoloset kuin hotellihuoneissa yleensä). Ihan ok.

Summa summarum: kyllä minä täällä varmaan pärjään vielä 86 yötä.

(P.S. Sääkin voit tulla tänne pärjäilemään: Clarionin get away -tarjous on voimassa elokuun loppuun. Se sisältää edullisen hotellihuoneen lisäksi pullon kuohuvaa. Sisäpiirin vinkkinä voin kertoa, että kannattaa tulla jonakin arkipäivänä, silloin täällä on ihanan rauhallista.)

(P.P.S. Tarjous ei ole osa yhteistyötä eikä affilinkki, enkä hyödy, jos varaat huoneen linkin kautta.)

Joka päivä uusi vessaselfie.

Löysin vastikään vanhan PARTY TIME -kirjainviirin, jonka ostin toissavuonna äidin yllätyssynttäreitä varten. Jotta kökkö kertakäyttötavara saisi pidemmän iän, kannattaa kirjaimet tietenkin järjestellä luovasti uudelleen, jolloin tuloksena on lähes mihin tahansa tilanteeseen sopiva viiri. Siis mihin tahansa tilanteeseen, johon sopii viesti, jossa on kirjaimet P, A, R, T, Y, T, I, M ja E. (Olen tehnyt tätä ennenkin.)

Esimerkiksi MARY PETTI on hyvä viesti, mutta se sopii ainoastaan melko spesifiin tilaisuuteen. Yleisempää syyllistävää viestiä kaipaava voisi kokeilla vaikka muotoa PAM, TYRIT.

Kotiseuturakkautta ja joukkuesidonnaisuutta ilmentämään sopii esim RAIPE, kotiseuturakkautta ja musamakua RYTMI PATE, joka viittaa tietenkin Mustajärveen.

Olen Tapparan naisia, mutta kyllähän Raipe on aina Raipe.

Pikku illanistujaisissa toimii muun muassa kehotus EY, PARIT, tai jos iltaa haluaa jatkaa pidemmälle, voi kirjoittaa PARIT ET YM. Seuralainenkin saattaa siitä ymmärtää, että muunkinlaista illanviettoa voisi olla luvassa. Suoraa kommunikaatiota suosiva voi jättää seinälle vain tekstin IME.

Englanninkieliset viestit tarjoavat hiukan monipuolisempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi seinälle voisi ripustaa sanat EAT ME, PRAY viestiksi kylään tulevalle yövieraalle, että tässä järjestyksessä meillä toimitaan. Jos taas haluaa olla suorasukaisempi, käy ytimekkäämpi TAP ME. Toisaalta, jos yövieraan nimi sattuu sopimaan, häneltä voi vaikka pyytää majatalon emännälle vaivanpalkkaa järjestämällä kirjaimet muotoon TIP ME RAY.

Kun haluan korostaa kirjoittajan ammattiini, ripustan seinälle I AM TYPER. Intiimeissä tilanteissa valitsen esimerkiksi tekstin PARE MY TIT tai MY PEAR TIT tai vaikka TAP IT ja kun itsetuntoni tarvitsee boostia, I AM PRETTY. Beatboxing-illoissa (joita järjestän tosi usein) seinälle voi kirjoittaa RAP TIME, ja piirakkajuhlissa TART PIE, ja joskus, mutten tiedä vielä milloin, tulee varmasti oikea tilaisuus lauseelle ARM PIT YET.

Mitä ite kirjoittaisit?​

Lue myös:

• PRIME TIT ja muut hyvät kirjainviirit sisustukseen

• Kumpi sohva? Uusi vai vanha

Muistattehan joulun tonttuovivillityksen? Luin juuri, että kesän pihahitiksi on nousemassa keijuovi – puun juureen, kantoon tai vaikka leikkimökin seinään askarreltava pikkuinen koristeovi, jossa pihan pikkuruiset taruhahmot asustelevat. 

No minähän rupesin siinä sitten tietysti miettimään, että miksi tuollaisten pikkiriikkisten sisustusovien täytyy olla mitään sesonkijuttuja. Että miksei niitä voisi olla ympäri kämppää ihan läpi vuoden, kun ne kerran ovat niin ihania? Niitähän voisi kotona laittaa sellaisiin paikkoihin, jotka ovat käytössä jatkuvasti. Esimerkiksi: 

Kardashian-ovi, meikkihyllylle

Tämän oven esikuvana on Kim K:n tai Kylli-Jennerin ovi, tai kuka nyt sattuukaan olemaan oma kauneusgurusi. Ylellisen oven takaa avautuvat notkuvat meikkihyllyt tahrainen purtilosotku ja täydellisesti värikoordinoidut huulipunarivit  tahmaiset meikkikasat.

Yöovi, makuuhuoneeseen

Kun makuuhuoneen yöoven avaa, on mahdoton tietää, mitä sieltä tulvahtaa. Joskus oven takaa saa makoisat yöunet, joskus liskoja ja muita matelijoita, toisinaan "kivoja" elämä-, tulevaisuus-, avaruus- ja universumikeloja aamun pikkutunneille. Ja silloin kun se on tarpeen, yöoven takaa löytyvät myös ehkäisyvälineet. 

Diilerin ovi, lääkekaappiin

Kun tarvitset helpotusta, koputa diilerisi nuhjuiselle, huomaamattomalle ovelle lääkekaapin nurkassa. Ovi syntyy helposti vanhoista lääkepaketeista! Viitseliäin rakentaa ovelle myös joko ovimiehen tai vaikkapa taskulaskimesta kyhätyn salaisen ovikoodiboksin.

Henkilökunnan ovi, keittiöön

Esimerkiksi tiskikaapin nurkkaan voi hyvin askarrella henksuoven, jonka nurkalla keittiössä raatavat käyvät tupakalla. Ovi on jatkuvasti jollakin ämpärillä tuettu raolleen, jotta työtiloissa vaihtuisi ilma, ja sen ulkopuolella on roskis, tuhkis, tumppeja, räkää ja yksi risa tuoli (jonka voit askarrella skumppapullon rautalangasta).

Alkon ovi, viinakaapin kulmaan

Tottahan jokaisessa kodissa pitää oma pitkäripainen olla! Koristele ovi punaisilla teipeillä ja kirjoita siihen aukioloajat. Mutta mikä parasta, tämän viinakaupan ovi narahtelee auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Millaisen oven sinun kotisi tarvitsee?

Lue myös: 

• Snägärijonolive ja muut livekonseptit kassahihnaliven rinnalle

• Ensitreffit kättärillä ja 3 muuta ohjelmakonseptia

• 9 esiintymisjännitysneuvoa, jotka voisivat olla myös seksineuvoja

Kävin viime viikonloppuna kaverini luona. Olimme ensin illallisella ja sitten hän kysyi, kävisimmekö vielä hänen luonaan lasillisilla. "En sitten tiedä, millainen sotku siellä on", hän sanoi. 

Samainen lause on karannut monesti omiltakin huuliltani. Myös sen jälkeen, kun olen tietoisesti puunannut kotiani vieraita varten. 

Kaverini ei käsittääkseni tiennyt etukäteen, että menisimme hänen luokseen. Ja silti hänen kotinsa oli tuhottoman siisti. Niin kiiltävä, että aloin miettiä, mitä ruumiinosia hän milläkin pinnalla kulloinkin paloittelee. Oma kotini ei nimittäin näytä niin siistiltä edes raivokkaan siivoamisen jäljiltä. Jokin sosiopaattihan tuollaisen on oltava. 

Oikeasti en ajattele, että hän on sosiopaatti, tietenkään (paitsi ihan vähän). Mutta olin silti tosi onnellinen, kun julkaisin instastoryssani vastapainoksi kuvia omasta asunnostani "en sitten tiedä millainen sotku siellä on" -tilassa ja sain helpottuneita kommentteja siitä, että "jep, tuolta meilläkin aina näyttää". 

Kyllä jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen sohvalla täytyy olla ainakin kolme meikkipussia ja kuusi torkkupeittoa. Puhtaat ja likaiset nessut menevät olkkarin pöydällä jännittävästi sekaisin, eikä kuulkaa koti ole mitään ilman ainakin yhtä puolitäyttä vesilasia. Per laskupinta. 

Keittiön pöydällä on paketillinen Finrexiniä ja samanmoinen nenäliinoja. Hammastahnakin siellä näyttää olevan. Vakiovarustukseen kuuluvat myös vesipullo, likainen veitsi ja täynnä likaisia nenäliinoja oleva nesessääri. Tiskipöydällä onkin sitten luonnollisesti tennarit pesuvadissa. 

Pyykinkuivausteline on siitä kätevä vempele, että sen päälle voi asetella muitakin vaatteita sitten kun ei enää jaksa pitää niitä päällä, kädessä, sohvalla tai laittaa henkariin. Käsilaukkuja kannattaa ripotella pitkin asuntoa sinne, minne mahtuu, ja jokaiseen on hyvä laittaa ainakin kaksi toimimatonta kuulakärkikynää sivutaskuun. Eloisuutta saat viherkasveilla. 

Likaisia astioita ei missään nimessä tarvitse laittaa astianpesukoneeseen, jonka saadessasi olit onnen kukkuloilla siksi, ettei keittiössä olisi sen hankinnan jälkeen enää yhtään likaista astiaa. Siivousliinapakkauksella annat itsestäsi siistin kuvan, vaikka viereinen lautanen olisi tahrittu kauttaaltaan kaksi päivää vanhalla Siipiweikkojen kastikkeella. Pidä huoli, että designkäsipyyhkeet tursuavat laatikoista. 

Tuolta minun kotonani nimittäin aina näyttää. Tai no ei nyt ihan aina. Mutta noin niin kuin 97 prosenttia ajasta. (Nämä kuvat on muuten otettu alle kolme vuorokautta sen jälkeen kun siivooja on käynyt että tuota.) Loput kolme prosenttia vietän eksklusiivisesti ottamalla instakuvia asunnosta kun se on kerrankin edes vähän siisti.

P.S. Pahoittelut kuvien laadusta. Nappasin ne siitä instastorysta kun en täältä Mansesta käsin päässyt ottamaan tuoreita. Mutta suunnilleen tuolta siellä tällä hetkelläkin näyttää. Tai siis itse asiassa en kyllä tiedä millainen sotku siellä on.

Lue myös:

• "No sun ei paljo tarvii salilla käydä" ja muut ehhehe-läpät

• "Hei sähän voisit tehdä tästä jutun" ja muut ammattiriesat

• "Mihis te ootte vauvan jättäny" ja muut lapsettoman möläytykset

Joku saattaa muistaa, kun kirjoitin keväällä unelmieni sohvasta, joka paljastuikin ihan mahdottomaksi hankinnaksi. Himoitsin sohvaa pitkään ja olin onnesta soikeana kun sain sen. Tavallaan rakastan sitä vieläkin, vaikken ole onnistunut makaamaan siinä mukavasti kahdeksan kuukauden aikana kuin kaksi kertaa. Kukaan ei kertonut minulle, että käsinojattomassa sohvassa ei kerta kaikkiaan voi maata. Siinä ei ole mitään, mihin nojata, ja tyynytkin liusuvat reunoilta alas. Koska käsinojaton sohva on nimensä mukaisesti käsinojaton, luoja paratkoon. (Asia, joka ei tullut minulle ollenkaan mieleen etukäteen.)

Mutta kaunis se on, perkele. Siksi siitä luopuminen onkin niin ärsyttävän vaikeaa.

Vanhempieni mökillä Pohjois-Karjalassa olisi kuitenkin sille korvaaja. Äitini verhoilema, isäni isän alun perin Askosta hankkima 50-60-lukulainen kaunistus seisoo lähes käyttämättömänä mökin nurkassa kuin kutsuen minua syliinsä. Jollen hakisi sitä sieltä, kipittäisi se todennäköisesti luokseni siroilla, kapenevilla vinoilla pikku jaloillaan. Sitten vaatettaisin sen uudelleen, koristaisin sen parilla pikku tyynyllä, täyttäisin sen vatsan vuodevaatteilla, painaisin vartaloni sitä vasten aina iltaisin ja kokisin täyttymyksen. Krhm. Tai siis niin, kohtelisin sitä kuten sohvaa kuuluukin.

Himoitsen tuota kaunotarta niin kovin. Mutta toisaalta minulla on jo kotona varsin kaunis sohva, jota sitäkin himoitsin aikoinaan. Entä jos tämänkin kohdalla käy niin, että luulen, että se on hyvä, mutta kun saan sen kotiin, se paljastuu käyttökelvottomaksi? Voinko enää luottaa yhteenkään sohvaan? Onko mikään enää kuten ennen? Voi hyvä luoja, näinkö sohvafobiat syntyvät?

En yksinkertaisesti tiedä, kumman valitsisin. Molemmat sohvat ovat kauniita. Molemmat toimivat myös vuodesohvana. Perintösohvassa on sisällä varastointitilaa, modernissa sohvassa ei. Vanhassa sohvassa on käsinojat, uudessa ei. Moderni sohva on hyvä sellaisenaan, vintagesohva täytyisi verhoilla uudelleen. 

Valintaa vaikeuttaa myös se, että asunnossa on jo 40-luvun radio (tai no, käytännössä se on tällä erää vielä ullakolla, mutta haen sen varmasti alas huomen- ensi viikol- ihan pian), 50-luvun tuolit ja sohvapöytä sekä 60-luvun liinavaatekaappi. Jos ne saavat kaverikseen vielä yhden vintagehuonekalun, muuttuuko asunto välittömästi tunkkaiseksi mummolaksi? Pitääkö minun alkaa ostaa kettukarkkeja ja Pectus-pastilleja? Toinen vaihtoehto sitten taas on pitää sliikki tanskalaissohva, joka näyttää upealta, mutta on kuin lautakasassa makaisi?

Kumpi, luoja paratkoon?

Tämä ei ole retorinen kysymys. Auttakaa. 

Lue myös:

• Miten löysin unelmieni sohvan ja mikä siinä sitten meni kuitenkin pieleen

• Prime tit ja muut hyvät kirjainviirit sisustukseen

• Keittiöremontti: näin se etenee

Kun aloin tehdä remonttia (muistaako joku vielä? Siitä on jo vuosisatoja), palkkasin sisustussuunnittelijan avukseni. Tiedän, mistä tykkään, mutta mulla ei ole visuaalisen kokonaisuuden hahmotuskykyä ollenkaan. Sissari (slangisana, joka tarkoittaa sisustussuunnittelijaa. Sanaa käyttävät sellaiset ihmiset, jotka palkkaavat sisustussuunnittelijan. Kuten minä) ehdotti, että pieneen avokeittiölliseen olohuoneeseeni pantaisiin suuren sohvan sijasta pienempi divaani ja joku ihana nojatuoli. Nojatuoli olisi vaaleanpunainen, suunnittelin unelmissani. 

(Tiedän mitä ajattelette: tuon muijan täytyy olla tuhottoman rikas, kun se onnistui palkkaamaan ihan sissarin. Väärin. Sissari on tutun sisko, ja sain palvelun abyyt puoleen hintaan. Tosin tunteja meni tuplasti enemmän kuin olimme alunperin suunnitelleet, joten.. Hetkinen. Olenko minä tajuamattani tuhottoman rikas??)

Sitten kävikin niin, että löysin itseni Habitatista ihailemasta Innovation Unfurl -sohvaa viikko toisensa jälkeen. Oikeasti. (Olin useasti menossa esimerkiksi lounaalle, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että kaveri soittaa missä hitossa olet, olet tunnin myöhässä, ja minun piti myöntää että olen kaupassa hivelemässä sohvan pintaa ja kuolaamassa sen kankaalle. Tilanne eskaloitui jopa siihen pisteeseen, että ennen kauppaan sisään astumista tarkistin, ettei työvuorossa sattuisi olemaan sama tyyppi kuin viimeksi. Muutenhan ne saattaisivat huomata -eikun siis luulla, että olen joku sohvienkuolaaja hullu.) Käsinojattomine, sliikkeine olemuksineen Innovation Unfurl vangitsi minut, työnsi vaaleanpunaisen nojatuolin mieleni reunamille ja survoi itsensä tilalle. Testailin sitä moneen otteeseen useiden eri ihmisten kanssa vakuuttuakseni siitä, että teen järkevän ostopäätöksen. Tässä on tosi mukava istua, eikö? On, kyllä on.

Sopivan alennusmahdollisuuden tultua ostin Innovation Unfurlin ja olin itseeni huipputyytyväinen: tässä on minulla pitkään harkittu, supertyylikäs sohva (jonka sissarikin muuten hyväksyi), joka on funktionaalinen designtuote (koska vuodesohvaominaisuus), ja jonka sain vielä ihan järkevään (tai no, krhm, semijärkevään) hintaan. (Normaali hinta taisi olla 826 euroa, ja sain Habitatin kantispäivillä 25 prosentin alennuksen. Lisäksi piti maksaa tietysti kotiinkuljetus.)

Sitten se tuli minulle kotiin. Ensin otin siitä kuvia ja mallailin sitä paikoilleen. Hitto, että se onkin hieno, ajattelin. Tein kyllä huippuhyvät kaupat. Sitten yritin maata siinä. 

Elikkä tosissaan nyt on käynyt ilmi, että käsinojattomassa, sliikissä sohvassa on ihan helvetin vaikea maata rentoutuneesti. Mihin tässä pitäisi oikein nojata?

No, ainakin siinä voi istua.

(Aion hankkia isot tyynyt sohvan reunoille. Sitten minulla on sliikki, käsinojaton tyynykasa. Hyvinhän tämä meni.)

Lue myös:

• Prime tit ja muut hyvät kirjainviirit sisustukseen

• Keittiöremontti - näin se etenee

Järjestimme viikonloppuna äidilleni 70-vuotisyllätysjuhlat, ja ostin Tigerista juhlarekvisiitaksi kirjainviirin, jossa lukee PARTY TIME. En halunnut heittää sitä roskiin juhlien jälkeen (eikä ollut tarvettakaan, koska se on yllättävän tukevaa tekoa eikä kärsinyt kemuista lainkaan), joten keksin, että voisin vinssata sen vaikka oman kotini seinään. 

Ja ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa, mutten halua, että oman kotini seinällä lukee jatkuvasti PARTY TIME. Siitä tulee liikaa mieleen vessanseinätekstit tyyliin call samantha for a good time. Keksin sitten, että voin järjestellä kirjaimet uudestaan. Vaihtoehtoni ovat nyt nämä::

• ME RAP IT

• EMPTY RAT

• PITY ME

• PRYME TIT

• PAY TERM

• TIT MAP

• RAPE MITT

• MAT TYPE

• RIPE MATTY

• EAT RAMP

• PRETTY MA

• PRAM TIT

• RIP MATTE

• TRAMP IT EY

(Näistä suosikkejani ovat ME RAP IT, koska se inspiroisi minua joka päivä räppärin urallani, ja PRYME TIT, koska tissini ovat ihan priimaa, vaikka kirjoitusasu ei tässä ihan olekaan. Toisaalta minun pitää ajatella myös asuinkumppaniani, poikaystävääni, jonka nimi on Matti ja joka on ikäisekseen kypsä. Voitaisiin siis sanoa että hän on RIPE MATTY.)

Tai sitten voisin valita jotakin suomenkielistä:

• PERTTI YM

• PETY IRMA

• RYTMI PATE

• YP MARTTI

• METRI PAT

• PATTERI YM

(Näistä ykkösenä on tällä hetkellä RYTMI-PATE, jonka ajattelen olevan tribuutti legendaariselle kanssatamperelaiselle, Ikurin Turbiinille. Toisaalta tykkään ajatuksesta, että seinälläni olisi julkkiksen sijaan joku tavallinen tallaaja, kuten Facebook-ryhmän ylläpitäjä YP MARTTI tai kasvukipujen kanssa kamppaileva wannabe-mafioso METRI-PAT.)

Minkä valitsisin?

Remontin alkamisesta tuli joulukuun alkupuolella kuluneeksi päivälleen kuusi kuukautta. Toissayönä sain keittiön välitilan juuri asennetut kaakelit saumattua, ja köökki on silikoneja vaille valmis. Otin kuvan jokaisesta työvaiheesta, jotta voisin itse ihastella etenemistä, ja koska minulla on tämä blogi, niin minullahan on suorastaan velvollisuus lesoilla sillä täälläkin. (En tosin koskaan ajatellut että saisin tehdä sen vasta kuusi kuukautta myöhemmin, mutta olkoon.)

Tältä keittiö näytti ennen kuin työt aloitettiin. Vuonna 1939 rakennetun talon keittiö oli viimeksi remontoitu arviolta vuonna 1995. Vihasin sitä. (Vaikka 1995 noin muuten olikin kaiken kaikkiaan hieno vuosi.)

Myin koko keittiön pois muutamalla kympillä Tori.fissä, ja vietimme ostajan ja hänen tyttärensä kanssa sunnuntai-iltapäivän keittiötä purkaessa. Oli muuten hauskaa: moukaroimme rumaa keittiötä, kerroimme tarinoita ja kehuimme kilpaa minun musiikkimakuani (mikäs sen mukavampaa). En olisi millään pystynyt purkuun yksin, ja lisäksi ostaja vei kaikki osat pois, vaikka käytti niistä vain muutamia. Tyttären uusi asunto sai pieneen keittokomeroon sopivat kalusteet (ja annoin kaupan päälle vielä vessanpöntönkin). Hän oli ihana, älykäs, mukava, kykeneväinen ja hauska nuori nainen. Tiedättekö, sellainen, jonka nähdessään sitä ajattelee, että vittu mikä luonteeton peruna minä olin tuon ikäisenä.

Tyhjänä tila näytti tältä:

Välissä hioimme ja maalasimme parketin. Lattia osoittautui hankalaksi, sillä kaikissa keittiön kohdissa ei ollut parkettia riittävästi. Ullatus. Toisaalta ongelmahan ei ole koskaan tämännäköinen, sillä rahalla saa vaikka mitä, kuten esimerkiksi pienet, uudet parketinpätkät (jotka nekin muuten asennettiin vasta muutama viikko sitten). Alla on alkuperäinen puulattia, mutta sen esiin riipiminen ei valitettavasti sopinut budjettiin (enkä rehellisesti sanoen halunnut lisaa ullatuksia). Lähes valmiiksi asennettu keittiö näytti tältä:

Tässä kuvassa olemme juuri muuttaneet remppaevakosta takaisin asuntoon. Meillä ei ollut yhtään huonekalua. Nukuimme ilmapatjalla, joka tyhjeni joka yö aamuun mennessä niin, että löysimme itsemme upoksissa lattialta herätyksen hetkellä (ajattelin aina sitä The Curen musiikkivideota, jossa se mies hukkuu patjaansa, ja minun teki mieli tehdä siitä snäppiin oma versio, mutta vitutti niin paljon, etten pystynyt). Elimme Woltilla emmekä istuneet koskaan missään, koska ei ollut mitään, minkä päällä istua. Hana, jonka piti saapua 5-7 päivässä, oli 45 päivää myöhässä, joten keittiöömme ei tullut vettä, eikä astianpesukonettakaan saanut käyttää. (Ai niin ja lisäksi meidän vessassa ja suihkussa ei kummassakaan ollut ovea.) Good times. 

Sain hankittua pöydän ja muutamia tuoleja, ja ergonomisesti arveluttavasta pahvilaatikkotyöpöydästä päästiin eroon. Hanakin saapui vihdoin (ja teki minut onnelliseksi), mutta välitila antoi vielä odottaa itseään. Tämä johtui siis pääasiassa siitä, etten osannut itse päättää, mitä siihen laittaisin. Ihastuin ensin ajatukseen alumiinilevystä, johon voi painaa mitä itse haluaa, mutten osannut päättää väriä. Halusin yhtenä päivänä mintunvihreän lasin, toisena vaaleanpunaiset kaakelit, kolmantena mustan, mattapintaisen levyn. Myöhemmin päädyin marmorijäljitelmäkaakeleihin, jotta puolitoista kuukautta odoteltu musta hana pääsisi oikeuksiinsa. Mutta menisi vielä kaksi kuukautta ennen kuin ne saataisiin seinään. 

Tämä kuva on otettu eilen. Välitila on paikoillaan. Seinät on maalattu. Hana toimii. Laatat on saumattu (tein ne ihan naamoissa kolmelta yöllä, kun palasin kotiin kostealta läpimärältä illalliselta). Puuttuu enää silikonit ja iänikuiset jalkalistat (jotka tavataan yleensä kuulemma laittaa vasta sitten, kun asuntoa ollaan taas jo myymässä), joten ihan valmista ei vieläkään ole.

Mutta jumalauta että se on kaunis.

(Keittiö on Noblessen keittiö Keittiömaasta (jonka kanssa yhteistyö oli minusta muuten hankalaa ja takkuilevaa), hana merkkiä Nivito jostakin internetistä, kaakelit Kaakelikeskuksesta, pöytä Tampereelta Lielahden kierrätyskeskuksesta, tuolit Tori.fistä ja poikaystävän kaverilta.)

Lue myös: 

• Remonttipäiväkirjat (kun mieli murenee)

• Remonttipäiväkirjat osa II: mitä olen oppinut