Posts tagged realityohjelmat
Temptation Island -esittelylauseeni

Aloitin uuden Temptation Island Suomi -kauden katsomisen eilen. Olen auttamatta myöhässä, mutta otin heti kiinni kaiken, ja nyt voin taas osallistua normaaleihin lounaspöytäkeskusteluihin kuten kunnon suomalaisen televisionkatsojan kuuluu.

Tässä kuvassa olen leikisti viidakossa sillä lailla viettelevästi. Temptation, tajuuks. Oikeasti olen keittiön pöydän ääressä verhoutuneena jättipeikonlehtiin. Jos et vaikka tajunnut.

Tässä kuvassa olen leikisti viidakossa sillä lailla viettelevästi. Temptation, tajuuks. Oikeasti olen keittiön pöydän ääressä verhoutuneena jättipeikonlehtiin. Jos et vaikka tajunnut.

Jos olet katsonut Temppareita, tiedät, että ohjelman (alun) parasta antia on se, kun sinkut esittelevät itsensä kilpaileville pariskunnille. Jos et ole katsonut, sinulle kerrottakoon, että siellä kuullaan muun muassa seuraavan tyyppisiä lauseita:

“Moi mä oon Skendis ja tänään lähtee fiilis nousuun / naiset, teidän poikaystävät pääsee illalla mun housuun.”

“Terve mä oon Lomppu ja mä oon räätäli. Yleensä puen ihmisiä mutta täällä voin myös riisua teidät.”

Maaperä on liian hedelmällinen siihen, ettei jokainen meistä miettisi, mitä kertoisi itsestään vastaavassa tilanteessa. Ai eikö? Vain minä? Nooooo mutta jos olisin Temptation Islandissa – sinkkuna, obvi – esittelisin itseni todennäköisesti jollakin seuraavista lauseista:

  • “Tiia tässä moi! Mä oon toimittaja, enkä minkään tyhjän. Paitsi jos kyse on tyhjästä sängystä, voin toimittaa sut siihen mun kanssa.”

  • “TIIA ON MUN NIMI / JA MENO AINA MAKSIMI.” (tässä pukisin kasvoilleni todella nopeat lasit viestini vahvistamiseksi.)

  • “Moikka mun nimi on Timpsi. Oon sellanen timantti että juonkin pelkkää jaloviinaa. Tajuuks.”

  • Moi oon Tiia, ja tykkään juoda skumppaa / ja sitten voidaan pumppaa.”

  • “Mää oon Tiia Tampereelta. Jos Pate Mustajärvi on Ikurin Turbiini niin mää oon Isku Sun Turpiisi. Siis en sulle mutta niinku sun muijalle tiäksää.” (myöhemmin selittäisin haastattelussa, etten oikeasti kannata väkivaltaa, ja että olin etukäteen arponut puhuisinko esittelyssä lihaa ja perunaa -biisistä vai turbiinista ja se, että olin päätynyt turbiiniin, oli virhe, jonka kanssa minun olisi tästä eteenpäin elettävä. tiäksää.)

  • “Terve, mun nimi on Tiia! Tykkään käydä ravintoloissa. Siks oon varmaan tällanen herkku!”

  • “Moi mun nimi on Tiia / mun kanssa on niin hauskaa että luulet että tää on komediia.” (ehkä pieni kiusallinen pantomiimipätkä tähän loppuun.)

  • “Moikka, oon Tiia ja mä oon podcastaaja. Onneks oon nyt lomalla ni joku muu voi cästätä mun bodya.”

Haluan alleviivata että yritin ihan tahallani tehdä noista mahdollisimman huonoja. Ja silti hävettää.

Mitä sää sanoisit Temppariesittelyssä?

Lue myös:

Kyllä Australiassa osataan eli 7 syytä miksi Remontilla rahoiksi on maailmankaikkeuden paras ohjelma

Olen superkoukussa Maikkarin australialaiseen remppaohjelmaan Remontilla rahoiksi (The Block). En tiedä mikä siinä on, mutta australialaiset tositv-ohjelmat ovat ihan perkeleen hyviä. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat täysin riippuvaisia Australian Master Chefistä (I'm looking at you Emmi Nuorgam), ja uskon, että se johtuu ohjelman australialaisuudesta, ei masterchefiläisyydestä – vaikka sekin on tietysti ihan koukuttavaa. Itsehän olen toki rakastunut palavasti australialaisiin remonttiohjelmiin ennenkin (case Darra)

remontilla rahoiksi

The Blockia on esitetty Australiassa jo 13 kautta, joten siitä tykkäävät jotkut ihan siellä ohjelman kotimaassakin enkä vain minä täällä Suomessa. Jokaisella kaudella seurataan neljää tai viittä kilpailijaparia, jotka remontoivat vanhasta hotellista, rivitalosta, toimistorakennuksesta tai kerrostalosta neljä tai viisi valtavaa luksusasuntoa huone kerrallaan. Lopuksi kämpät myydään huutokaupassa, ja kilpailijat saavat pitää hintavarauksen päälle jäävät dollarit. 

Mutta miksi se sitten on niin ihana ohjelma? Olen keksinyt 7 syytä:

1. Ohjelmassa nähdään, että Australiassakin on joskus paska sää. Sillä mikäänhän ei lämmitä suomalaista sielua samanlaisella lempeydellä kuin se, että muutkin joutuvat kärsimään, ja mikä parasta, kun ne joutuvat kärsimään vittumaisesta säästä. 

2. Kilpailijat ovat ihania. Aikuisten ihmisten tappelu-keppostelu-anteeksipyyntö-keppostelu on minusta usein vähän kiusallista katsottavaa, mutta aussit osaavat senkin – sellaisella hyväntuulisella, nöyrällä tavalla, jollaisia ne ovat muutenkin koko ajan. Olen kehitellyt teorian, mistä se voi johtua: olen antanut itseni ymmärtää, että Australiassa on jokseenkin pohjoismaalaishenkinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka tekee niistä tietysti yhtä helmiä kuin me, ja sen lisäksi niillä on pääasiassa (ks. kohta 1) hyvä sää, joka tekee niistä hyväntuulisempia kuin me, mutta sitten niillä on kuolettavan tappava luonnollinen eläimistö, joka istuttaa niihin jatkuvan, pohjattoman pelon, joka taas tekee sen, että ne ovat sillä tavalla mukavasti vähän paskat housussa koko ajan. Eli ihania. 

3. Jokin australialaisissa on niin mielettömän helposti lähestyttävää. Luin jostakin, että The Blockin menestys perustuu siihen, että naiset tykkäävät katsoa remonttiohjelmia, koska he haluavat katsella tyä_miehiä töissään. Raavaita miesvartaloita, käsillä tekemistä, likaa ja hikeä. Ja tältä he tässä ohjelmassa näyttävät:

the block

Tämä on Ayden, nyt telkkarissa esitettävän kymppikauden hauskin (eli myös kuumin) mies. (No okei, on siellä niitä kivestä tai hattarasta veistetyn näköisiäkin. Mutta silti.)

4. Draamakin on herttaista. Yhdessä jaksossa nähtiin kosinta, toisessa häät, ja kun kilpailijan tytär sairastaa tai toisen äiti menehtyy, muut kilpailijat ja australialaiset katsojat rientävät sankoin joukoon apuun. Itkuvaroitus is strong with this one.

5. Ohjelma tarjoaa jokapäiväisen fiksin. Ohjelmaa esitetään jokaisena arkipäivänä, eikä ihmisen odoteta suinkaan kärvistelevän esimerkiksi täysin ylitsepääsemätöntä VIIKKOA aina uutta jaksoa odotellessaan. Se olisi vallan epäinhimillistä. Kyllä sarjaa pitää voida ahmia. 

6. Ohjelman karsea sukupuolinormatiivisuus ei ärsytä. Tai no ärsyttää, mutta vain vähän. Aiemmilla kausilla on nähty myös sisaruskilpailijoita (sekä siskoksia että veljeksiä) ja samansukupuolisia pariskuntia. Tällä kaudella kaikki kilpailijaparit ovat heteropariskuntia, ja kaikissa nainen hoitaa sisustussuunnittelupuolen ja mies taas rakentaa kaiken, eikä kummankaan odoteta ottavan vastuuta toisen tontista koskaan. Huoh. Mutta kun ne australialaiset ovat niin saatanan ihania niin se ei edes (juuri) haittaa. 

7. On niin ihanaa, miten ne lausuvat sanan plaster. Kuunnelkaa sitä. Se on ihanaa. Ja sanaa toistetaan ohjelmassa usein. Ja sitten sitä on pakko toistaa myös kotona arviolta kolmekymmentäkuusi kertaa päivässä. Plaster. Plaster. Plaster. 

Snägärijonolive ja muut livekonseptit kassahihnaliven rinnalle

Suomen kansan on jo kahtena tärkeänä juhlapäivänä lumonnut livelähetys suurmarketin kassalta. Viime juhannuksen kassalivessä koettiin jännittäviä hetkiä, kun sinihomejuustopaketti katosi hihnalta ennen piippauslaitteelle ehtimistään. Itsenäisyyspäivänä puolestaan odotettiin kielet pitkällä, milloin hiiva loppuu Prismasta. Itsenäisyyspäivänä somessa seurattiin muuten myös ilahduttavaa kättelyliveä, kun Yle Kioskin toimittaja pyrki kättelemään yhtä montaa ihmistä samassa ajassa kuin presidentti kättelee linnan juhlissa. 

kassa

Kassalive on mahtava juttu, ja niin on kättelylivekin, mutta minusta konseptia voisi laajentaa vähän muuallekin. Siksi olen kehittänyt muutamia ehdotuksia, ja jos ne toteutetaan, tulee minulle toimittaa niiden ideoinnista palkkioksi kultaa ja mirhamia ja kahvipaketti.

Pakettipistelive: lelukaupan paketointipisteellä tapahtuu, kun epätoivoinen olmeina lahjaostoksilla laahustava kansa yrittää viimeisillä voimillaan kääriä paperiin palloja, lelukitaroita ja muita kerta kaikkiaan mahdottoman muotoisia lahjoja pukinkonttiin. Tämä olisi sellainen kollektiivista jouluinhoa ja stressiä kanavoiva kevyt jouluviikon täyteohjelma. 

Hissilive: klaustrofobinen livestriimi kovassa käytössä olevasta hissistä, esimerkiksi Stockmannilta. Kylkeen voi perustaa juomapelin, ja känniin pääsee takuulla, jos juo joka kerta silloin, kun hissiä oikeasti tarvitseva ihminen (kuten lastenvaunujen, pyörätuolin tai rollaattorin kanssa liikkuva henkilö) ei mahdu hissiin, kun kahdeksan liikuntakykyisen ihmisen on kerta kaikkiaan pakko päästä neloseen just nyt. Shotin voi ottaa myös silloin, kun joku ottaa hissipeiliselfien (kuvan tilanne).

Käsienpesuallaslive: yleisen vessan käsienpesualtaalta striimattava suora lähetys näyttää, kuinka moni pesee kätensä ja millä tavalla. Huuhtooko ensin ja lisää sitten saippuaa vai toisinpäin, vai käyttääkö saippuaa ollenkaan, jestas sentään. Käsienpesijöitä yritettäisiin tunnistaa hihojen perusteella kuten kassahihnalivessä, ja pesualtaan ohi kävelijät tuomittaisiin takin perusteella. "Tuo oli varmasti naapurin Kimmon samettitakki! Se rontti on aina minusta näyttänyt siltä, että vesi menee justiin käsistä ohi."

Snägärijonolive: esimerkiksi uudenvuodenyön livelähetys kaupungin suosituimmalta nakkikioskilta olisi todella kiinnostavaa katsottavaa. Tämän voisi oikeastaan toteuttaa myös podcastina, koska riemastuttavinta koko show'ssa olisivat tietenkin erilaisten asiakkaiden erilaiset tilaukset. "Ggackshh llihabiiraggagaah jja ischo hmaitho."

Takkatulilive: vanha kunnon dvd-henkinen klassikko, koska elävää tultahan voisi tuijotella ikuisesti. Jännityksen hetki koettaisiin aina, kun tuli meinaisi sammua ja jonkun pitäisi lisätä tuleen puita. Tuleen lisättävien takkapuiden joukkoon olisi kiinnostavuutta lisäämään piilotettu kourallinen läpimärkiä ja toinen sihahtelevia tai poksuvia puita. Niitä sinne lisäilisi sitten vaikka Roope Salminen tai joku muu, jota ei ole vähään aikaan nähty telkkarissa.

Steissinovilive: Helsingin rautatieaseman pääovissa on kolme tai neljä toimivaa oviaukkoa, joiden läpi on täysin mahdollista kulkea, jos tarttuu vain kahvasta kiinni ja vetää oven auki. Mutta jostakin syystä kaikki kulkevat aina siitä yhdestä ja samasta ovesta, koska se on jo valmiiksi auki. Siksi että joku on juuri kulkemassa siitä. Steissinovilive on kutkuttava jännitysnäytelmä, jossa seurataan paitsi sitä, kuinka monta ihmistä viitsii survoutua eri suunnista samaan oviaukkoon, myös sitä, kuka sankari tajuaa, että jonkun ovista voi avata ihan itse. Ruudun reunaan voitaneen lisätä mittari, joka kertoo erään steissinoviliveä seuraavan Rantasen verenpaineen muutokset reaaliajassa.

Olen ennenkin tarjoutunut, mutta tilaa kalenterista löytyy edelleen: tv-kanavat, minuun saa olla yhteydessä.

 

Lue myös:

 

Napakymppi ja muut pöhköt tv-ohjelmakonseptit
snapchat

Rienasin Temptation Island Suomen uusinta kautta snäpissä (@tiiamarietta, ks kuva) viime viikolla, kun sain eräältä seuraajaltani viestin, joka meni jokseenkin näin:

"Miksi tehdään ohjelma siitä, että pöljät bimbosinkut yrittävät pilata toisten parisuhteen? Lähtökohtaisesti ihan pöhkö konsepti."

Ja oikeassahan hän on. Oikeastaan kaikilla realityohjelmilla on ihan käsittämättömät konseptit. Mutta sitten tajusin, ettei se ole mikään uusi juttu - ennenkin osattiin tehdä pöhköjä, realitytyyppisiä telkkariohjelmia. Kuten vaikka nämä:

Napakymppi. Kaksi toisilleen täysin tuntematonta ihmistä istuu eri puolilla sermiä studiossa. Lopuksi he lähtevät yhdessä Lanzarotelle tai risteilylle. Joku sanoo jokaisessa jaksossa: "kaverit mut tänne ilmotti".

Lauantaitanssit. Orkesteri soittaa musiikkia. Ihmiset tanssivat musiikin tahtiin. Ihmiset kotona katsovat, kun orkesteri soittaa musiikkia ja ihmiset tanssivat sen tahtiin.

Levyraati. Jukka Virtanen tuo studioon salkullisen salaisia äänilevyjä ja joukko vieraita tuomitsee kuumimmat popmusiikin tekeleet. Jukka Virtanen narisee.

Heartmix. Sekä Suomen ensimmäiseksi realityksi että Suomen huonoimmaksi tv-sarjaksi kutsutussa, "osin" käsikirjoitetussa sarjassa kourallinen suomalaisnuoria muuttaa Kaliforniaan. Joku haluaa virkistävästi näyttelijäksi, joku malliksi. Realityn sarjasta tekee se, ettei ketään ole mikitetty oikein eikä kukaan osaa näytellä.

Speden Spelit. Aikamme tunnetuimmat julkkikset kuten missit ja Tauski seisovat yhdellä jalalla, pujottautuvat kuminauhan läpi ja arvioivat, kuinka pitkä aika on sekunti. 

Kymppitonni. Aikamme tunnetuimmat julkkikset kuten missit ja Tauski kiipeävät kerrostaloa muistuttavaan lavasterakennelmaan, panevat Peltorit päähänsä ja arvuuttelevat toisiltaan sanoja haikumaisten vihjeiden avulla. Juontaja Riitta Väisänen ei muutu vuosien saatossa lainkaan, vain permanentin laatu vaihtelee.

Jyrki. Katsojille aiheutetaan risteilysimulaatio eli matkapahoinvointia ihan kotisohvalle asti, kun kaikki kuvataan vinossa ja zoomi laulaa minkä ehtii. Ohessa myös tuoretta musiikkia.

Passi ja hammasharja. Koko perheen ohjelma, jossa humalaiset risteilykävijät kisailevat laivalla mahdollisuudesta voittaa uusi risteily.

Megavisa. Risteilylaivaan (yllättäen) on lastattu Jukka-Pekka Palo, seinällinen putkitelkkareita ja yleisön äänestämä megatyttö. Yleisökin pelaa bingoa, ja kaikki voivat voittaa mikroaaltouunin, hiustenkuivaajan, sheiverin tai tietenkin mitä? Risteilyn.

 

(Melko risteilypainotteista tuo suomalainen televisio.)

 

Lue myös: 

 

Gordon Ramsay haluaa pesää

Joku saattaa muistaa parin vuoden takaisen Remontoijat-realityohjelmaan pohjautuneen postaukseni darrasta. Kyseessä oli australialainen ohjelma, jonka senkertainen jakso kuvattiin Darra-nimisessä kaupungissa, ja sehän vasta hauskaa on, kun omistaa ala-asteikäisen huumorintajun. Tällä kertaa huumoria tarjoilee itse Gordon Ramsay, joka oli eräässä ohjelmassa etsimässä maailman maukkainta pesää.

Tilaisuus on herra Ramsaylle vallan erityinen, koska hän ei ole koskaan ennen maistanut pesää:

milta_tuore_pesa_maistuu_0.png

Maailmankuulu kokki on niin hukassa pesän löytämisen kanssa, että hän tarvitsee oppaan saadakseen pesää:

Meininki alkaa olla kuumankostea jo matkan alkumetreillä:

kuuma_ja_kostea_matka.png

Pesän metsästys ei ole helppoa, mutta Ramsay on määrätietoinen. Pesää on saatava:

paastava_kasiksi_pesaan.png

Kosteus lisääntyy pesää metsästettäessä. Sen on oltava hyvä merkki:

alkaa_olla_yha_kosteampaa.png

Metsästys on varsin hankalaa, mutta Ramsay jaksaa kyllä painaa, kunhan pesä on vain sen arvoista:

pesan_on_syyta_olla_hemmetin_maukasta.png

Ensin pesää ei tahdo löytyä mistään:

naetko_jo_pesan.png

Kun pesä löytyy, Ramsay on yllättynyt siitä, miten liukasta pesässä on:

liukasta.png

Ramsayn mielestä pesä ei näytä hyvältä. Tietääköhän hän, että jokainen pesä on uniikki?

ei_nayta_houkuttelevalta.png

Loppujen lopuksi kuulu herra Ramsay on pettynyt pesään. Pesä ei ollutkaan sitä, mitä mies toivoi. Vaikka hän melkein kuoli sitä saadakseen: 

vaaransin_henkeni.png

Jonkun pitäisi varmaan kertoa herra Ramsaylle, että monikin vaarantaa henkensä tuoretta pesää saadakseen jatkuvasti. Ei siitä tarvitse erikseen ohjelmaa tehdä. 

Kuvakaappaukset osoitteesta ruutu.fi.

Ensitreffit synnytysosastolla ja 3 muuta ohjelmakonseptia
ensitreffit_kattarilla.png

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toinen kausi alkoi tällä viikolla ja ai etän että kuinka tämä tyttö siitä nauttii. Muistatteko, kun ensimmäinen kausi alkoi, ja kaikki taivastelivat sitä, miten sekopäinen konsepti on kyseessä? Ja oletteko huomanneet, kuinka se ei enää tunnu ollenkaan kreisiltä? Nyt kanavayhtiöiden pitäisi tietenkin kiipiä takaisin järkyttävyysasteikon kärkeen ja keksiä jotakin uutta ja ihmeellistä. Siksi olenkin kehittänyt muutaman ensitreffi-ohjelmakonseptin, jonka tiimoilta Ylen, Maikkarin tai Nelosen edustajat voivat vapaasti ottaa minuun yhteyttä (meiliosoite löytyy tuolta sivupalkista). Tässä ne tulevat:

Ensitreffit kiinteistökaupoilla
Ammattilaiset Kiinteistökuningatar-KaisaMiljonääri-Mira ja vaikka Tuomas Enbuske valitsevat hakijoiden pohjapiirrustusmieltymysten perusteella parit, jotka tapaavat toisensa asuntolainasopimuksen kirjoitushetkellä sponsoripankissa. Pari jos toinenkin saattaa kuvausten aikana intoutua remontoimaan asuntoaan, jolloin ohjelmaan saadaan koukuttavaa matskua myös remppa- ja sisustusohjelmien ystäville. (Huom! Frii voi myös ottaa allekirjoittaneeseen yhteyttä.)

Ensitreffit sukupuolitautitesteissä
Lääkealan ammattilaisista koostuva tuomaristo kahlaa hakeneiden sinkkujen joukosta sellaiset testitulokset, jotka parhaiten soveltuvat toisilleen. Yhdessä sitoudutaan olemaan niin kauan, kuin taudin hoito kestää. Ohjelman tunnarissa lauletaan kyllä satiaiset parhaiten yhteen soppii, huomenna pannaan ne pussauskoppiin. Sen pääsponsorina toimii RFSU. 

Ensitreffit keittiössä
Tässä taatusti menestyksekkäässä konseptissa yhdistetään suomalaisten kaksi suosikkirealitya, kokkiohjelma ja sinkkuohjelma, ennennäkemättömällä tavalla. Ammattilaiset analysoivat ohjelmaan hakevien sinkkujen jääkaapit ja keittotaidot, ja mätsäävät parit yhteen heidän ostoskoriensa perusteella. Parit sitoutuvat kokkaamaan ja syömään yhdessä kaikki päivän ateriat 12 viikon kuvausten ajan (ja laittamaan kaikki reseptit nettiin). Tuotantoyhtiö pyrkii luomaan parin välille jännitteitä esimerkiksi erilaisten oliiviöljyjen muodossa.

Ensitreffit synnytysosastolla
Ammattilaisista (ehdotan Super-Marjoa, Väykkäri-Valeriaa ja vaikka Tuomas Enbuskea) koostuva raati käy läpi sinkkujen hakemukset ja hedelmöittää naiset sokkona heille sopivien miesten spermalla. Pariskunta kohtaa toisensa ensi kertaa Kättärillä yhdeksän kuukautta myöhemmin juuri sillä hetkellä, kun tapaavat myös yhteisen jälkeläisensä. Ensimmäinen tuotantokausi herättää kohua, mutta ajan myötä ohjelma vakiintuu lapsia haluaville luonnolliseksi tavaksi saavuttaa tavoitteensa (vrt. American Idol niille, jotka haluavat tehdä levyn).

(Kuva muokattu. Alkuperäinen nyysitty Maikkarin sivuilta. Ja kuten huomaatte, minuun voi ottaa yhteyttä myös kuvanmuokkaustehtävissä.)