Minäkö kateellinen? Pois se minusta

Avasin tiistaina Facebookin. Fiidissäni oli ensimäisenä yhdeksän perättäistä kehotusta äänestää kavereita, jotka olivat ehdolla blogigaalan toinen toistaan kiinnostavammissa kategorioissa. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan! 

Oikeasti. 

Tiedän, että kateus on turhaa ja pinnallista ja typerää. Mutta tiedättekö mitä se myös on? Inhimillistä. Ja minä olen inhimillinen, jos jotakin. Siksi olen kateuden hetkellä opetellut toistamaan mantraa: ei haittaa. Ei haittaa yhtään.

Itsehän en ole koskaan ollut ehdolla yhdessäkään gaalassa tai kategoriassa, muttei se haittaa minua ollenkaan. Ihan niin kuin minua ei haittaa myöskään esimerkiksi se, että

...kodissani ei ole parveketta. Voin ihan hyvin ottaa kevätaurinkoa ikkunasta. Ei haittaa minua!

ikkuna.jpg

...minulla on paitsi geneettinen, myös kilollisesti aiheutettu kaksoisleuka. Ei haittaa.

...jotkut ihmiset osaavat twerkata. Ei muuten haittaa, sillä hallitsenhan minä esimerkiksi kikapoon. 

...ristin vuoden 2017 matkustuksen vuodeksi, ja olen käynyt toistaiseksi ainoastaan Tampereella. Kolmesti. (Tosin ei haittaa, koska huhtikuussa menen PING Helsinkiin, joka järjestetään tuossa kolmenkymmenen metrin päässä minun kotiovestani ja yövyn hotellissa, jonka ikkunasta taloni näkyy. Goals.)

...Beyoncé on olemassa ja asettelemassa rimoja sinne tänne. Ei kerta kaikkiaan haittaa, sillä minähän olen oman elämäni böynse.

...tälläkin hetkellä joku on New Yorkissa ja minä en. Ei haittaa, oikein toden teolla.

...culottet eivät yksinkertaisesti käy kropalleni. Ei haittaa. Käytän niitä siitä (ja hobittimaisesta ulkoasustani) huolimatta.

culottet.jpg