Aikuisuus, it ain't all that

Kyllä. Aikuisuus on ihanaa. 

Mieleeni tupsahti kuitenkin useita asioita, jotka ovat aikuisuudessakin pikkuisen hanurista, vaikkei niin pitänyt olla.

Tällä ei ole muuten mitään tekemistä kolmenkympin kriisin kanssa.

Aaaaaanyway, tää menee näin:

TV on edelleen paha. Aikuisenakin on vielä huono omatunto, kun katsoo telkkaria heti aamusta (vaikka ohjelma olisikin uutislähetys). Äiti lienee onnistunut kasvatustyössään.

Pelko ei helpotakaan. Pelkäsin pikkutyttönä hirveästi vettä. Tai en niinkään vettä, vaan ruumiita, joita siellä lilluu. Kyllä, luit oikein. Asiaan sen kummemmin paneutumatta pelkään niitä edelleen, vaikka järjettömien, irrationaalisten pelkojen piti helpottaa, kun kasvaa isoksi. NOT.

Reality bites. Laskujen maksaminen oikeasti ei ole yhtään niin kivaa kuin leikisti. Minulla oli pentuna tapana leikkiä sihteeriä, joka kantelee lasku- ja paperipinoja sekä mieletöntä kasaa kuulakärkikyniä mukanaan. Halusin valmistella asiakirjoja, ottaa soittopyyntöjä kuvitteellisen johtajan (varmaan joku mies) puolesta vastaan ja ennen kaikkea maksaa laskuja. Solo-maksuautomaatti oli pyyteettömän ihailuni ja märkien unieni kohde.

Omien lupausten pettäminen. En ole koskaan syönyt jätskiä päivän jokaisella aterialla, vaikka lapsena usein uhkasin niin ("sit ku mää oon aikuinen ni ainaki varmana meen joka päivä särkänniemeen" etc).

Toisaalta taas on ihanaa ottaa drinkki pikkuisen liian aikaisin päivällä tai hieman liian keskellä viikkoa - just because you can. Koska olet aikuinen, eikä kukaan kiellä. Tässä kohtaa on toki kehotettava varovaisuuteen: leikkisästi liian aikainen gin tonic voi äkkiä vaihtua aamupala-viinitonkaksi just because you can, eikä sitten ole enää kenelläkään mukavaa.

Äh. Oikeasti just because you can tekee tästä kaikesta sen arvoista. 

Bring it on, 30!