5 asiaa, jotka opin itsestäni kun kävin läpi KAIKKI koskaan kirjoittamani blogitekstit

On kulunut pian viikko siitä, kun siirsin vanhan blogini kaikki tekstit uudelle saitille. Tiedän, että valtaosa linkeistä ei toimi, ja että valtaosasta postauksia puuttuu kuvat, eikä yksikään kommentti siirtynyt uuteen osoitteeseen, mutta yritän saada asialle tehtyä jotakin mahdollisimman pian. (Lue: todennäköisesti stressaan asiasta pari päivää, sitten raksautan auki viinipullon, sanon että fuck it ja jätän sen yhtä tekemättä kuin viimeisten jalkalistojen liimaamisen remontin päätteeksi.)

(Ja sitten minä nauran paskaisesti näin.)

Koska siirto ei sujunut ihan mutkattomasti (yllättyneitä olivat ____ ja ____), jouduin käymään joka jumalan postaussyhryn läpi korjatakseni päivämäärät, lisätäkseni kuvat (lue: sanoakseni “voi saatana en kyllä jaksa lisätä näitä kuvia”), korjatakseni linkit (lue: parahtaakseni “ttu näitä kukaan ikinä klikkaa” ja jättääkseni sen tekemättä) ja tuskaillakseni sitä, millaisia hölmöyksiä sitä on tullut kirjoitettua (esimerkiksi tämä postaus, jossa kehitin itselleni lempinimen The Situationin hengessä ja jostakin syystä siitä tuli Det Laaki, mitä helvettiä hei oikeesti). Samalla opin itsestäni koko liudan tuiki tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi:

Pidän tosi tosi tosi paljon pekonista. Tiedän sen siksi, että olen vuosien varrella kirjoittanut tosi tosi tosi paljon pekonista (muun muassa oispa pekonia ja pekonisuklaa. Pidän siitä kovasti edelleen, mutten enää juurikaan syö sitä (koska vaikken ole muuttunut kasvissyöjäksi, olen kasvissyöntimyönteinen ja jatkuvasti huono-omatuntoinen, etenkin pekonista), enkä varsinkaan kirjoittaisi siitä niin ylistävästi kuin ennen.

Lidlin uikkari -gatesta on vasta kaksi vuotta. Näin keväällä 2016 Lidlin muotinäytöksessä uikkarin, jolle menetin sydämeni, ja aloitin raivoisan uimapukumetsästyksen, johon osallistui koko Suomen kans- tai siis pari kaveriani. Lopulta itse Lidlistä (!!!) oltiin minuun yhteydessä, sain puvun jopa kaksin kappalein ja jouduin perhana sentään julkaisemaan itsestäni uimapukukuvia blogissani. Ja se on ehkä hirveintä, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Mutta toisaalta parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut, on todennäköisesti Lidlin uikkari. Rakastan sitä. Niitä.

Olen ihan ilmiömäinen kuvanmuokkaaja. Se selviää muun muassa siitä, kun kehitin Ensitreffit Alttarilla -ohjelmalle vaihtoehtoisia konsepteja kuten Ensitreffit Kättärillä ja rakensin ihan tosi hienon logon ja kaikkea.

Olen ihan luokattoman saamaton ihminen. Tämä ei tietenkään tullut itselleni minään yllätyksenä, mutta jos se nyt oli jollekulle vielä epäselvää, kerrottakoon, että olen ollut aikeissa vaihtaa lumpperon kökkösohvani, jossa ei kerta kaikkiaan voi löhöillä, toiseen jo puolitoista vuotta enkä vieläkään ole tehnyt niin. Sen sijaan olen nillittänyt, valittanut ja itkenyt lumpperoa kökkösohvaani kaikille, jotka ovat suinkaan suostuneet kuuntelemaan. Success!

Olen onnistunut kirjoittamaan muutaman ihan saatanan hyvän jutun ja pelkään kuollakseni etten tule ikinä ylittämään niitä. Toisaalta olen varsin tyytyväinen, että ne on jo tehty, jotta ei tarvitse enää yrittää tehdä mitään hauskaa elämässä. Niitä ovat australialainen remppaohjelmaklassikko Tulevaisuudesta päättää Darra sekä Maikkarin nettijuttuihinkin päässyt Rusina onkin rypäle ja muita oivalluksia, sekä tietenkin teini-iän päiväkirjoja raottavat kulttuuripostaukset Jarno on ruma nimi ja Saa lukea vain omalla vastuulla. (Faksinumero mainittu.)

(Mutta aion tietenkin silti yrittää.)

Kiitos kun luet!